Etusivu Yhteys Tiedotteet Uutiset Pelaajat Ohjelma ja tulokset Kuvat Linkit Sarjataulukko


22.10.2008 Kiitos ja kumarrus!
Nice Futiksen koko seuran ja siis samalla edustusjoukkueen yhteiset nettisivut löytyvät tätä nykyä osoitteesta: http://nicefutis.sporttisaitti.com/

Tämä Turtiaisten perheen (Kimmo: sivuston ulkoinen olemus ja valokuvat, Riikka: tekstit) harrastustoimintana vuodesta 2004 pyörinyt sivusto ei siis päivity enää. Syy on yksinkertaisesti perheenjäsenten työkiireissä (ja toisilla myös harjoitus- ja pelikiireissä) tahoillaan. Kaiken lisäksi perheen tarvittaessa avulias kuopus Reetta on siirtynyt opiskelemaan alaa (viestintä) toisaalle.

Aikansa antoisa kutakin!


15.05.2008 Nice-Honka
Nice Futis kohtaa toisessa kotiottelussaan hallitsevan Suomen mestarin FC Hongan. Honka on aloittanut sarjan odotetun vahvasti ja tuntuu olevan sarjassa omassa kastissaan, haastajia mestaruutta ajatellen on vaikea kuvitella. Viimeisessä ottelussaan Hongan peli tuntui loksahtaneen uomiinsa ja Kuusysi jäi jyrän alle selkein 7-0 lukemin. Kotijoukkue Nice sai TPS ottelussa kitkerää opetusta sekä viimeistelytaidosta että loppuun saakka pelaamisesta. Kotijoukkueen leirissä tunnustetaan Hongan vahvuudet ja teemana otteluun onkin pelata koko 90 minuuttia. Nice pystyi TPS-ottelussa ensimmäisellä puoliajalla hyvään peliin ja tavoitteena on saada samanlainen alku ottelulle - ja tällä kertaa haastaa vierailija koko ottelun ajan.

Tiedämme saavamme maan ehdottoman kärkijoukkueen vastaamme mutta haluamme osoittaa ennen kaikkea itsellemme, että pystymme taistelemaan pisteistä altavastaajanakin. Lähtökohdan pitäisi joukkueemme kannalta olla selkeä eikä turhaa jännittämistä pitäisi esiintyä. Näissä otteluissa mitataan todellinen ero maan kärkipelaajiin -meidän likoilla sitä mahdollisuutta ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Minusta jo sen pitää motivoida joukkueemme hurjaan taisteluun.

Terveisin: Jouni Joensuu - Nice Futis, valmentaja

11.05.2008 Nice romahti




Aurinkoinen sää, muutama sata katsojaa, kiemurteleva makkarajono ja ennen kaikkea omiaan kuuluvasti kannustavat Nice-juniorit. Siinäpä komeat puiteet Naisten Liigan ottelulle porilaisittain, mutta...





Nicen ensimmäisen liigakauden kotiavaus lähti käyntiin mallikkaasti. Ensimmäisen viiden minuutin aikana porilaiset saivat viedä pallon TPS:n kulmalipulle kolmesti. Hyökkäyksiä vyörytettiin toisensa perään eivätkä turkulaiset päässeet montaa kertaa kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Nice onnistui luomaan muutamia todellisia maalintekopaikkoja. Parivaljakko Essi Huppunen - Anna Auvinen loi parhaat tilanteet eikä Auvisen puskumaali ollut kaukana. Ensin hän hakeutui päineen taitavasti takatolpalle, josta TPS:n maalivahti pelasti tilanteen hieman onnekkaastikin. Toinen paikka syntyi Huppusen ylärimalaukauksen seurauksena. Maalintekopaikoiksi voitaneen laskea vielä Anu Hoffrenin oivaltava, nopea vapaapotku tilanteen tasalla olleelle Auviselle, joka viimeisteli identtisestä tilanteesta talvella Liiga Cupissa. Auvisen kanssa kärjessä haastamisellaan vapaapotkuja hankkinut Reetta Turtiainen pääsi hänkin koittamaan laukaustaan, ja ainakin lukuisista kulmapotkuista joku olisi pitänyt toimittaa verkon perukoille. Nice ei kuitenkaan maalintekoon pystynyt ja TPS pääsikin kotijoukkueen hallinnan keskellä tuikkaamaan (Arijana Leku) klassisesti johtomaalin aivan ensimmäisen puoliajan loppuun.

Tauolla Nicen usko omaan tekemiseen oli kova. Joukkue oli nauttinut pelaamisesta ensimmäisellä puoliajalla ja päätti yhdessä jatkaa siitä, mihin oli pelillisesti jääty. Kylmä suihku tuli kuitenkin heti toisen puoliajan alkuun, jolloin TPS:n taktiikka puri. Laura Lundellin pitkältä turkulaisten omalta kenttäpuoliskolta lähettämä kaari tavoitti Nicen linjan taakse kirmanneen Arijana Lekun, jonka nopeuteen poirilaisilla ei ollut aseita vastata. Vielä tässäkään vaiheessa porilaispelurien päät eivät painuneet, sillä luotto omaan osaamiseen oli kova. Ottelun varsinaiseksi ratkaisuksi muodostui TPS:lle tuomittu rangaistuspotku (66 min.). Kun tuomarilta kysyttiin tuomion perusteita, hän vastasi Nicen maalivahdin estäneen turkulaishyökkääjän pelivälineen tavoittelun. Erikoista oli kuitenkin se, että peliväline oli tuolloin jo vierinyt yli päätyrajan... 0-3 (Noora Kärpijoki) ja niceläiset vajosivat stadionin nurmenpinnan alapuolelle. Itseluottamus oli viety ja porilaisten peli lamaannutettu täysin. Toinen puoliaika tanssittiinkin sitten täysin TPS:n pillin mukaan, minkä seurauksena tulostaululta löytyi pelin jälkeen tylyt 0-4 lukemat (75 min. Terhi Ristolainen).

Häpeällistä oli se, ettei Nice taistellut loppuun saakka. Jälkeen päin on turha surkutella tyyliin: "ei me oltu ollenkaan niin huonoja kuin tuloksesta voisi päätellä"... Ainoa mahdollisuus on kuitenkin yrittää palauttaa ensimmäisen puoliajan peli-into ja -ilo. Seuraavaksi vastaan asettuu haasteista suurin hallitsevan mestarin Hongan muodossa. Tuohon kohtaamiseen oikeanlaisen asenteen on yksinkertaisesti löydyttyvä.

Nice:
Auvinen Anna, Hakala Alina, Hoffren Anu, Huppunen Essi (59´ Koponen Henna, 79`Majamäki Jonna), Palenius Jenni, Pukkila Kirsi (59´ Laismaa, Mia), Rajala Katri (79´Inkinen Niina), Setälä Elina, Turtiainen Reetta, Turtiainen Riikka, Vahander Pauliina

09.05.2008 Otteluennakko Nice Futis -TPS 10.5
Nice kohtaa kotiavauksessaan Liiga Cupissa hyvin menestyneen TPS:n. Kohtasimme TPS:n jo Liiga Cupissa, joten olemme tietoisia siitä, millainen joukkue on vastassa. TPS:lla on nopeita hyökkääjiä ja hyvää erikoistilanneosaamista. Tiia Tikkanen on tällä hetkellä yksi Liigan kuumimmista nimistä. Tavoitteemme on pelata kaudella omien vahvuuksiemme kautta sen sijaan, että vaihtelisimme pelisysteemiä jatkuvasti vastustajan mukaan. Ensimmäinen kausi Liigassa on varmasti kova urheilullinen haaste joukkueellemme. Uskon, että pelaajamme tulevat nauttimaan kaikin tavoin ensimmäisestä kotiottelustamme Liigassa. Ottelutapahtuma Porissa tulee olemaan varmasti harvinainen naisten Liigassa, sillä odotamme katsomoon monisatapäistä yleisömäärää, toteaa Nice Futiksen valmentaja Jouni Joensuu.

19.03.2008 Nice leireilee Saksan Koblenzissa
Lue melkein reaaliaikaista matkapäiväkirjaa täältä!




08.03.2008 Viime hetken nukahdus
Naisten Liiga Cup jatkui lauantaina Porin Karhuhallissa ottelulla Nice Futis -Åland United. Ottelu oli Liiga Cupissa Nice Futiksen kolmas ja viime vuoden sarjataulukon perusteella myös kovin tähänastisista. Åland on kahtena viime kautena sijoittunut SM- Liigassa neljänneksi.

Ottelun alku lupaili Nicen kannalta hyvää sillä joukkue hallitsi kenttätapahtumia ensimmäiset 30 minuuttia melko selvästi, luoden muutaman erinomaisen maalipaikan. Ensimmäisen puoliajan lopulla otteet kentällä tasoittuivat ja Åland pääsi paremmin peliin mukaan. Toinen puoliaika alkoi taas Nicen hallinnalla ja palkittiin, kun toista jaksoa oli pelattu muutama minuutti teki Essi Huppunen kovan prässipelin jälkitilanteesta Nicen 1-0 johdon. Muutama minuutti ennen loppua pääsi Åland kuittaamaan pelin tasoihin ja näin ottelu päättyi 1-1 tasapeliin.

- Puolustuspelaaminen joukkueena toimii ajoittain erinomaisesti ja niin kauan kuin prässipeliin riittävät voimat, pysyy vastustaja yleensä pois maalintekoaluielta, Nice Futiksen päävalmentaja Jouni Joensuu näki.

- Nuorille pelaajille Liiga Cup pelit ovat erinomaista "koulutusta", sillä ero B-nuorten Sm- sarjan ja Naisten Liigaan välillä on iso.

05.03.2008 Nice-pelurit 2008
Nicen Liiga-joukkueen pelaajarinki alkaa olla kasassa (toisen maalivahdin paikalle katsastetaan vielä pelinumeron lunastajaa), joten julkaistaanpa se nyt sitten kokonaisuudessaan täälläkin:

(Suluissa pelaajan viime kauden joukkue, jos eri kuin Nousu-Nice)

1 HAKALA ALIINA
2 KAANAA NOORA
3 VAHANDER PAULIINA
4 INKINEN NIINA
5 VÄLIMAA NOORA (Nice B-tytöt)
6 SETÄLÄ ELINA
7 HUPPUNEN ESSI
8 PUKKILA KIRSI
9 TURTIAINEN REETTA
10 LEINONEN ANNA
11 HOFFREN ANU (JyPK)
12 (TOSI HYVÄ JA KIVA MAALIVAHTI) (?)
13 SUOJANEN JENNI (Nice B-tytöt)
14 MÄKILÄ KAISU (Nice B-tytöt)
15 TURTIAINEN RIIKKA
18 KIVELÄ SINI
19 MAJAMÄKI JONNA
20 KOPONEN HENNA
21 AUVINEN ANNA (KMF)
22 MÄNTYHARJU MARITA (TJK)
23 LAISMAA MIA
25 PALENIUS JENNI (Nice B-tytöt)
28 RUOHONEN ANU
29 RAJALA KATRI
30 LAAKSONEN EEVA-LIISA (Nice B-tytöt)

02.03.2008 Historiallinen voitto



Porin Karhuhallissa tehtiin eilen historiaa, kun ensi vuodeksi vaihtoon joutavalla kumirouheella pelattiin porilaisittain ensimmäinen naisten Liiga cupin ottelu.







Virallinen tiedote ottelusta:
Nice Futis pelasi lauantaina Liiga cupissa ensimmäisen kotiottelunsa Tikkurilan TiPS:iä vastaan. Liiga cupin avauksessaan (su 24.2.) TPS:n vieraana Nice jännitti turhankin paljon mutta kotiavauksessa lauantaina 1.3. Nice otti ohjat käsiinsä heti alkuminuuteista. Ensimmäisen puoliajan 30. minuutilla nähtiin ottelun upein maali, kun Anu Hoffren vapautti
erinomaisella vapaapotkullaan Anna Auvisen kahden maalivahdin kanssa. Auvisen varma sijoitus siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Toinen puoliaika aloitettiin Nicen kovalla prässipelillä ja Elina Setälän riiston jälkeen TiPS:n puolustaja rikkoi Setälää rangaistuspotkun arvoisesti. Riikka Turtiaisen hallittu sijoitus alakulmaan siirsi joukkueen 2-0 johtoon. Toisen puoliajan 25. minuutin kohdalla Marita Mäntyharju nousi kulmapotkussa omiin korkeuksiinsa ja puski upeasti Hoffrenin antamasta kulmapotkusta pallon verkon perukoille. Ottelun Lopussa kotijoukkue hieman väsähti ja TiPS sai keskialuetta haltuunsa. Nicen puolustuslinja pystyi kuitenkin pitämään TiPS:n pois varsinaiselta maalintekoalueelta ja niin ottelu päättyi Nicen 3-0 voittoon.

Nicen kokoonpano:
Hakala, Palenius, Hoffrén, Ruohonen, Rajala (77´Suojanen), Majamäki (46´Setälä), Mäntyharju, Ri Turtiainen, Re Turtiainen, Auvinen, Huppunen (65´Mäkilä)

Vaihdossa: Koponen, Laismaa ja Laaksonen

TiPS:n kokoonpano:
Halinen, Lundqvist (77´Nurmi), Ruokanen (73´Onufriew), Kuokka, Knihtilä, Korhonen, Hyyrynen, Metsola, Nurmi, Venäläinen, Dahlberg
Vaihdossa: Posa ja Timonen

Katso tästä kuvia ottelusta!





25.02.2008 Nicen ensimmäinen Liiga Cupin peli päättyi vastustajan vaparimaaliin
Valmentaja Jouni Joensuun näkemys ottelusta:

TPS – Nice 1-0


Kausi 2008 käynnistyi Nice Futikselta Liiga Cupin merkeissä Turun Kupittaan hiekkatekonurmella sunnuntaina. Sisäoloista ulos pelaamaan siirtyminen on aina ollut meille talven hallissa pelanneille hankala paikka. Pelkkä ilmanvastuksen muuttuminen myötä- tai vastatuulineen on tottumiskysymys. Ottelu aloitettiin porilaisittain heikosti ja etenkin ns. nuorisokaarti oli odottanut ottelua "hieman liikaa". Tytöt myönsivätkin, että ottelu oli jännittänyt turhan paljon – mutta eiköhän se pelien myötä helpota heidänkin osaltaan. Ensimmäisen puoliajan loput 30 minuuttia olivat varsin tasaista pelaamista ja myös Nice pysyi paremmin vauhdissa mukana.

Toisen puoliajan ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat Nicen hallintaa, ja ottelu oli ratkaistavissa vierasvoitoksi, mutta ylärimaa lähemmäs ei päästy.
TPS ratkaisi voiton itselleen, kun peliä oli pelattu 92 minuuttia. Vapaapotkun jälkitilanteessa Tiia Tikkanen oli valppain ja laittoi karot verkon perukoille.

Nice esitteli ottelussa uusia pelaajiaan ja valmennuspuolella oltiin varsin tyytyväisiä hankintojen otteisiin. Anna Auvinen kärjessä osoitti miksi hän on ollut Liigan maalintekijäeliittiä viime kausina. Marita Mäntyharju muodosti keskikentällä hyvän kaksikon Riikka Turtiaisen kanssa ja Anu Hoffren oli erittäin hyvä topparin paikalla. Nuorista pelaajista Jenni Palenius pelasi laitapuolustajan paikalla hyvin.

Nicen kokoonpano:
Hakala, Inkinen, Setälä (45´Koponen), Huppunen (58´Mäkilä), Hoffrén, Suojanen (28´Kaanaa), Riikka Turtiainen, Palenius, Rajala (58´Laaksonen), Mäntyharju, Auvinen

Puuttuivat: Vahander, Reetta Turtiainen , Pukkila, Laismaa, Leinonen, Kivelä, Välimaa, Majamäki

TPS:n kokoonpano:
Kankaanpää, Uronen, Lundell, Montonen, Ristolainen, Tuomi, Juti (87´Lehdonkivi), Jalonen (58´Oksa), Ranta, Leku, Tikkanen

25.01.2008 Nice Futis tiedottaa!
Nice Futis vahvistaa joukkuettaan

Naisten Liigaan noussut Nice Futis on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Marita Mäntyharjun ja Anna Auvisen kanssa. 27 -vuotias Mäntyharju pelasi kaudella 2007 ykkösdivisioonaa tamperelaisen TJK:n riveissä. Joukkueensa kapteenina toiminut Mäntyharju kirjautti keskikenttäpelaajalle mainiot tehot eli kuusi maalia ja yhdeksän syöttöä. 21- vuotias Auvinen on pelannut viimeiset neljä kautta Liigaa Kuopion MimmiFutiksen riveissä. Kaudella 2007 hän oli koko Liigan neljänneksi paras maalintekijä viimeisteltyään yhdeksän maalia. Anna Auvinen kuuluu alle 23-vuotiaiden maajoukkueryhmään.

Joukkueella on nyt kasassa 22 sopimuspelaajaa. Edelleen joukkueeseen haetaan toista maalivahtia mutta muuten vahvistusten hankkimisessa ei toistaiseksi olla aktiivisia. Kevään Liigacup-pelien ja harjoituspelien näyttöjen perusteella arvioidaan onko lisähankinnoille tarvetta. Nice Futis aloittaa liigakautensa 19.4. vieraspelillä TiPS:aa vastaan Tikkurilassa. Ensimmäinen kotipeli pelataan Porin Stadionilla 10.5. , jolloin vieraaksi saapuu TPS Turusta.

Viimeistelyleiri tänä vuonna Saksassa

Joukkueen ulkomaanleirin kohdemaa muuttuu Saksaksi. Aiempina kahtena kautena on joukkueen viimeistelyleiri kautta varten suoritettu Espanjassa. Tulevan maaliskuun lopulla Nice matkaa Saksan Koblenziin. Joukkueen isäntänä viikon mittaisella leirillä toimii Rheininmaan jalkapallopiiri. Nicelle on luvattu hyvät harjoitusolosuhteet ja kaksi kovatasoista harjoituspelivastusta

Junioritoimintaan uudistuksia

Nice Futis kehittää junioritoimintaansa aloittamalla yhteisen koulutussuunnitelman toteuttamisen koko junioriorganisaatiossa. Seura käynnistää tulevalla kaudella sekä kyky- että taitokoulun. Edustusjoukkueen pelaajat osallistuvat omalta osaltaan juniorityöhön toimimalla juniorijoukkueiden kummipelaajina. Edustusjoukkueen pelaajat vierailevat kuukausittain juniorijoukkueiden harjoituksissa.


Näytä kaikki