Edustus vs PaiHa

vs

Yhteenveto

Nice Futis – PaiHa 8 – 0 (5-0)

Nopeat maalit…

Mukavassa säässä Koivulan kentällä kotijoukkue pääsi iloittelemaan maalien merkeissä. Janna Virtanen aloitti maalinteon jo ottelun 2. minuutilla. Kulmapotkusta pallo päällä puskien verkon perälle. Kaksi seuraavaa maalia merkittiin Wilma Aholalle, jonka tarkat sijoitukset ohittivat vieraiden maalivahtina pelanneen Emma Suomisen. Kun vielä Janna rymisteli kulmapotkussa maalille ja puski jälleen pallon maaliin, oli taululla 4-0 lukemat. Ottelua oli pelattu vasta 26min. Tämä salama alku teki ottelusta kotijoukkueelle paljon helpomman, sillä vastustaja ei ollut mitenkään niin huono kuin numeroiden perusteella saattaisi luulla. Ensi jakson lopuksi vielä Elina Tynjälä lisäsi johdon 5-0.

Vastustajakin yrittää…

Toisen jakson vaihdot saivat kotijoukkueen otteen hetkeksi herpaantumaan ja vastustaja yritti päästä mukaan otteluun. Nicen keskikenttä pelasi Anni-Elina Luotosen johdolla tarkasti ja riisti pallot vastustajalta ennen kuin he pääsivät maalipaikkoihin. Kentällä lujasti yrittävä Anni Hakasalo pääsi myös maalinteon makuun laukoen juoksunsa päätteeksi joukkueensa kuudennen maalin.
Mieluista oli nähdä Helmiina Luoma kentällä. Tämä joukkueen Merikarvialaisvahvistus toi vaarallisuutta porilaisten hyökkäykseen ja latoikin parissa minuutissa kaksi näyttävää maalia Paimion verkkoon.

Edustusjoukkueella onkin edessään pieni tauko, sillä seuraava ottelu on La.8.9. Turussa, Pyrkivän vieraana. Matka tehdään taas käyttäen Lyttylän Liikenteen luotettavaa bussia.

Esa Halme

Tiedot

Päivämäärä Aika
18.8.2018 14:00

Kenttä

Koivula nurmi
Koivukuja 8, Pori

Tulokset

JoukkueGoals
NiceFutis edustus8
PaiHa0
Kerro tästä sivusta muille »»Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Pin on Pinterest
Pinterest
Share on Reddit
Reddit
Print this page
Print