NiceFutis upeaan voittoon

NiceFutiksen ottelut jatkuivat alaloppusarjassa lauantaina, kun Vaasa IFK saapui vierailulle Poriin. Päätösvihellyksen jälkeen tulostaululla komeilivat loppulukemat 4 – 1 (1 – 0). Voiton myötä NiceF nousi suoran säilyjän paikalle kahdeksanneksi. MelU on pisteen perässä ja VIFK viisi pistettä porilaisia perässä, kun jäljellä on neljä kierrosta.

Lauantainen ottelu alkoi Nicen kannalta hienosti, sillä maalilaulu raikasi jo viidennellä peliminuutilla. Brooke Barbuton antaman vapaapotkun Karoliina Muurimäki sylki eteensä ja reboundissa ensimmäisenä oli Amanda Collins, jolla oli helppo työ pistää pallo reppuun. Heti seuraavasta hyökkäyksestään VIFK oli tasoittaa, mutta maalissa pelannut Anna Tamminen torjui tilanteen hienosti. VIFK:n Linnea Hjerpe oli käyttää Nicen puolustuksen pienen epäröinnin hyväkseen, mutta lopulta puolustus pääsi purkamaan pallon väljemmille vesille. Peli aaltoili jonkun verran päästä päähän, mutta vieraat eivät tekopaikoille päässeet, sillä Nicen puolustus on löytänyt tasapainon eikä vastustajat löydä tiloja murtautua paikoille. 20 minuutin kohdilla NiceF pääsi muutamaan kertaan laukomaan, mutta laukaukset suuntautuivat joko suoraan Muurimäen syliin tai eivät menneet kohti maalia. Hjerpe oli avausjaksolla muutamaan otteeseen puolittain tekopaikassa, mutta joko puolustus hoiti tilanteet tai Tamminen torjui varmuudella. VIFK:n toinen kärkipelaaja Haley Palmer nousi pelin edetessä vaarallisimmaksi vierasjoukkueen pelaajaksi, mutta Tamminen esti hänenkin yrityksensä varmasti. Avausjaksolla ei enempää maaleja nähty, joten Collinsin maalilla NiceF tauon viettoon 1 – 0 johdossa.

Toisen jakson ensimmäisen vitosen VIFK tuli lujaa päälle, mutta pari kulmaa ja Tiina Takalan hyvästä paikasta lähtenyt laukaus eivät tuoneet tulosta. 58 minuutilla NiceF sai sivuvaparin, josta Collins pääsi liippaamalla puskemaan pallon ohi Muurimäen ja Nice kahden maalin johtoon. Maalista ehti kulua vain pari minuuttia, kun Barbuto hassutteli VIFK-puolustuksen pullakahville ja siirsi laukauksellaan kotijoukkueen kolmen maalin karkumatkalle. Tässä vaiheessa ottelua NiceF loi tilanteita ja hallitsi palloa mielinmäärin. Netta Hannula pääsi hyvän kuljetuksen päätteeksi vetopaikkaan, mutta laukaus lipui takatolppaan. Hetki sen jälkeen vain kolmisen minuuttia kentällä olla ehtinyt Sini Ruponen laukoi vastustamattomasti pallon etuylämummoon. Maali oli Ruposen ensimmäisen NiceF-paidassa. Neljän maalin johdossa Nicen pelin taso laski ja VIFK pääsi luomaan tilanteita Nicen maalille. Nicen maalivahti Tamminen pelasti kuitenkin useasti vieraiden tekoyritykset, mutta lopulta ei hänkään enää voinut takaiskule mitään. VIFK:n ainokaisen teki 88.minuutilla Palmer. Tuon maalin jälkeen ottelu oli lähinnä loppuvihellyksen odottelua. Ja lopulta se soi ja pisteet jäivät Poriin lukemin 4 – 1 (1 – 0). Ottelussä tähtiä saivat Amanda Collins (3), Anna Tamminen (2) Niceltä ja Haley Palmer (1) vierailta. Ottelun päätyttyä valmentaja Juha Suojanen kehui omiensa puolustustyöskentelyä ja sanoi sen olevan nyt hyvässä balanssissa. Sarjapaikkaa hän ei lähtenyt vielä huutelemaan, eikä siihen vielä varaa olekaan, mutta ”hyvällä tiellä ollaan”, päätti Suojanen ja poistui stadionilta hymy huulilla.

Alaloppusarjaa on nyt siis pelattu kaksi kierrosta ja NiceF on kerännyt niistä täyden pistepotin ja noussut jumbopaikalta suoran säilyjän paikalle. Ottelut jatkuvat noin puolentoista viikon kuluttua, jolloin NiceF matkustaa Turkuun TPS:n vieraaksi. Ottelu pelataan Ke 23.9 Yläkentällä.

Kerro tästä sivusta muille »»Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on RedditPrint this page

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *