NiceFutis ollut erityisen kiltti kaudella 2011

Viime vuoden lahjatoiveet toteutuivat lähes kaikki. Uusi toivomuslista julkistetaan ensi viikolla

Vuosi sitten Nicen toivomuslistalla toivottiin mm. seuraavia asioita:
  • Vähemmän messuja, yleisurheilukilpailuja, konsertteja Karhuhalliin, jotta juniorijoukkueemme voisivat harjoitella siellä.
  • Kaipasimme myös pelikentille joka paikasta maalin tekeviä hyökkääjiä, kaikki pallot torjuvia maalivahteja, erityisen hyvän pelikäsityksen omaavia keskikenttäpelaajia ja kaikki hyökkäykset katkaisevia puolustajia. Näitä joka ikäluokkaan naperoista aikuisiin saakka.
  • Ylimääräisenä toiveena toivoimme, että
  • Pukki olisi ohimennen hiukan muutellut punakynällä syksyllä 2010 julkistettuja sarjauudistuksia. Lisäksi olisi ollut hienoa, jos tontut olisivat selvittäneet sen saunan osoitteen, missä kaikki päätökset tehdään…

    No nyt on vuosi oltu erityisen kilttejä… Karhuhalliin pääsemme hiukan paremmin kuin vuosi sitten, maalintekijöitäkin löytyi lähes joka ikäluokasta kesän aikana.

Ylimääräinenkin toive lähes toteutui. Tontut ovat kuulemma paikallistaneet sen saunan sijainnin jonnekin pääkaupunkiseudulle. Nice odottelee tarkempia koordinaatteja.

Uuden lahjalistan julkaisemme ensi viikolla seuran ”virallisen” Jouluntoivotuksen yhteydessä.

 

Kerro tästä sivusta muille »»Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on RedditPrint this page

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *