NiceFutis hankkii uusia pelaajia heikosti käyntiin lähteneen kauden vuoksi

NiceFutis on hereillä. Kausi lähti käyntiin hyvin kangerrellen. Seura odotti suurempaa voittoa N3D:n ”Himmelin” avauspelistä. Välittömästi ensimmäisen ottelun jälkeen kokoontui ns. hätäkokoukseen seurassa oikeasti valtaa pitävät. Kyseessä ei ollut siis seuran hallitus. Yksimielisesti tämän ryhmän nimeltä mainitsemattomat jäsenet tekivät päätöksen siirtomarkkinoille lähtemisestä. Verkot heitettiin ympäri Suomea sekä hieman ulkopuolellekin. Puhelimet rupesivat pirisemään. Huhujen mukaan säännöistä välittämättä on jopa lähestytty Naisten Liigan avauskierroksilla hyvin pelanneita tähtipelaajia. Seura tosin kiistää nämä julkisuuteen putkahtaneet huhut. Ainoastaan myönnettiin, että vahvistuksia on tulossa. Kyse on lähinnä enää rahasta. Mitä Himmeliin haluavat pelaajat ovat valmiita korvaamaan joukkueelle päästäkseen sen pelaajalistalle? R.Turtiainen kertoo, että kaikkia mahdollisia suhteita on käytetty, jotta pelaajalista vahvistuisi. Joukkue toivottaakin kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi Himmelin ensimmäiseen kotipeliin. Kahvia ei välttämättä myydä, koska talven aikana joukkueen kahvinkeitin varastettiin kentän huoltokopista.

Kerro tästä sivusta muille »»Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on RedditPrint this page

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *