NiceFutikselle kauden avausvoitto

Maanantaina pelattiin Porissa liigaottelu NiceFutiksen ja Vaasa IFK:n välillä. Sisällä Karhuhallissa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen 6 – 3 (4 – 0) voittoon.

Ensimmäinen puoliaika oli täydellistä Nicen hallintaa. VIFK ei päässyt kunnolla peliin mukaan. Avausmaali nähtiin jo ottelun 11.minuutilla kun Netta Hannula ohitti Karoliina Muurimäen ensimmäisen kerran. Toista osumaa ei tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti, jolloin Jutta Rantala käytti VIFK-puolustuksen hölmöilyn hyväkseen. Pelin hallinta oli täysin Nicellä. VIFK yritti hyökätä pitkillä palloilla, mutta järjestäen Nicen puolustus hoiti pallot pois omalta alueeltaan. Rantalan illan toinen osuma nähtiin ottelun 27 minuutilla. Barbuto lisäsi kotijohdon jo neljään maaliin upealla laukauksella, joka upposi tolpan kautta sisään. Tällöin oli pelikellossa 33 minuuttia. Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty. NiceF pelasi ensimmäisellä 45 minuuttisella ehkä kauden parastaan.

Toinen jakso oli paljon tasaisempi kuin ensimmäinen. Nicen pelin hallinta oli heikkoa ja jalka näytti painavan. Tosi hyviin paikkoihin ei vieraat kuitenkaan alussa päässeet. Vieraat pyrkivät toisella jaksolla ampumaan aina kun oli mahdollisuus. VIFK pääsi kaventamaan ottelun 64 minuutilla, kun Tiina Takala taisteli pallon maaliin. Maalin jälkeen vieraat saivat hengen päälle. Ottelu näytti saavan uuden suunnan seuraavan 10 minuutin aikana, jolloin Fanny Forss iski vieraille kahdesti ja lukemat olivatkin yhtäkkiä 4 – 3. NiceFutiksen onneksi Rantala täydensi Hattrickinsä vain pari minuuttia vieraiden maalin jälkeen ja muutti lukemat taululle 5 – 3:een. Tämän jälkeen ottelun taso ja tempo laskivat. Muutama minuutti ennen täyttä aikaa Jessica Kannosto karkasi Netta Hannulan upeasta syötöstä ja kiersi Muurimäen. Sen jälkeen oli helppo työ viimeistellä kuudennen maalin kotijoukkueelle. Loppulukemat tänään 6 – 3 (4 – 0).

Illan paras oli Nicen Jutta Rantala. Kaksi tähteä sai Netta Hannula ja yhden tähden vieraiden Savannah Coiner.

 

 

 

Kerro tästä sivusta muille »»Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on RedditPrint this page

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *