Jatkuuko pisteputki?

NiceFutiksen ottelut jatkuvat lauantaina kun Poriin saapuu ONS Oulusta. Ottelu alkaa Urheilukeskuksessa klo 14.00.

Joukkueet löytyvät sarjataulukon sijoilta kahdeksan ja yhdeksän. NiceF on joukkueista ylempänä saalistamillaan neljällä pisteellä. Ottelun vähemmän pelanneet vieraat ovat saaneet kasaan kolme pistettä. NiceF on saanut pisteensä kahdesta viimeisimmästä ottelustaan. Ensiksi Pallokissojen kanssa pelattiin tasan Porissa, ja viime sunnuntaina Helsingistä haettiin kauden avausvoitto HJK:n kustannuksella. Jännittävien vaiheiden jälkeen pisteet matkasivat Netta Hannulan osumalla Poriin lukemin 1 – 0 (1 – 0). ONS voitti kauden avausmatsissaan KF10:n 5 – 3, jonka jälkeen joukkue on hävinnyt kolme peliä putkeen tekemättä maaliakaan.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljästi. ONS oli kahdesti parempi ja kertaalleen NiceF poistui kentältä voittajana. Kerran jaettiin pisteet tasan.

NiceF:ltä puuttuu ottelusta mahdollisesti vielä Jakes, Sirviö sekä Kannosto, jotka kaikki potevat pieniä loukkaantumisia.

Vierailta kannattaa seurata ONS:in kantavaa voimaa Sanna Ylianttilaa, joka on tällä kaudella tehnyt kaksi maalia. Viime kaudella Ylianttila paukutti 14 häkkiä. NiceF:in Brooke Barbuto on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä sille, että pistetili on karttunut. Kolme maalia jo tällä kaudella tehnyt Barbuto on hyvä missä tahansa pelipaikalla keskiakselilla. Sen hän osoitti Helsingissä, jossa hän pelasi varmoin ottein topparin tontilla. Yleensä hän viihtyy keskikentällä hyökkäävämmässä roolissa. Myös keskikentän kolmikko Netta Hannula, Tanya Näsman ja Amanda Collins alkavat päästä hyvään pelivireeseen. Maalissa Krista Moisio on ollut kahdessa viime ottelussa vakuuttava.

Ottelu todennäiköisesti päästään pelaamaan Stadionilla, mutta jos sinne ei päästä niin pelikenttänä toimii UK:n jp-nurmi Stadionin vieressä.

Ottelu alkaa klo 14.00.

Kerro tästä sivusta muille »»Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on RedditPrint this page