Åland United haki rutiinisuorituksellaan pisteet

Keskiviikko iltäpäivällä pelattu Naisten Liigan ottelu päättyi vierailija Åland Unitedin 0 – 3 (0 – 0) voittoon.

Ottelun sävel kävi alusta asti selväksi, sillä ÅU otti heti pallonhallinnan ja pyöritti peliä Nicen päätyyn. Ensimmäinen todellinen tilanne tuli kun seitsemännellä minuutilla ÅU kolisutti Nice-maalin poikkipuuta. ÅU loi ensimmäisellä tilanteita tilangteiden perään mutta todella vaarallisia tilanteita ei tullut kuin pari-kolme. Niistäkin selvittiin Siiri Välimaan loistopelastuksilla. Nice ei pystynyt ensimmäisellä puolikkaalla luomaan kuin yhden puolittaisen paikan. Tiivis ja kurinalainen peli kuitenkin piti lukemat maalittomana. Tauolle lähdettiin lukemissa 0 – 0.

Toisen jakson ensimmäinen kymppi on Nicen kannalta kohtalokas, sillä nopessa tahdissa ÅU siirtyi kahden maalin karkumatkalle. Ensimmäisen osuman viimeisteli maalin edestä Cynthia Uwak ja toinen oli Adelina Engmanin käsialaa. Toinen jakso eteni samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin eli ÅU:n pitäessä palloa ja Nicen yrittäessä iskeä vastaiskuilla. ÅU loikin tilanteita mutta Välimaa maalissa oli pelipäällä eikä päästänyt ÅU:ta tekemään lisämaaleja. Nicen paras paikka siunaantui ottelun 78.minuutilla, jolloin Netta Hannula pelasi pallon maalin takatolpalle, josta Milla Rantamäki ei kuitenkaan ehtinyt liukumaan palloa verkkoon. Ottelun 83.minuutilla ÅU hyökkäsi oikealta, josta pallo pelattiin keskelle. Maalin edestä Juliette Kemppi ohjasi pallon maaliin, 0 – 3. Näihin lukemiin myös ottelu päättyi.

Ottelun parhaaksi palkittiin ÅU:n Janelle Cordia ja Nicen parhaaksi palkittiin maalivahti Siiri Välimaa. Taistelu sarjapisteistä jatkuu Ti 25.6, jolloin Pallokissat saapuu Poriin.

Kerro tästä sivusta muille »»Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on RedditPrint this page